Ellin joulun valot

Ellin joulun valot

 

Elli ei ollut enää mikään nuori, mutta ei häntä vanhuksesi vielä sopinut sanoa.  Liki kahdeksan kymmentä vuoden kiertoa kokenut ja nähnyt ämmi. Hän oli saanut asua melkeinpä koko ikänsä kotikentässään. Kotitörmä oli Kemijokeen laskevan ison sivuhaaran rannalla. Elli muistaa kuin eilisen päivän, kun hän tuli miehensä kanssa vuopajan suulle. Mies oli aikaisemmin käynyt paikalla, totesi Ellille –tätä mie ajattelin mejän kotitörmäksi? - mitä sie hunttailet? –Soppii minulle, siinä oli sitten talon paikka valittu. Talokenttä on osin luonnon niittyä. Paikkana se on niin hyvä, kaikki joki varressa muodostuneet polut ja eläinten väylät johtavat talon kenttään.  

Evakkomatka oli ollut pakollinen, kuten muillekin lapin asukkaille. Tuolla matkalla hän oli ollut vielä niin pieni, ettei siitä ollut jäänyt mieleen kuin pelon sekaisia muistikuvia. Niitä muistoja on joulunakin  hyvä muistaa, siinä mielessä, ettei moista aikaa ei kukaan enää toivo kenenkään kokevan.

Nykyisin hän asuu pääasiallisesti nuorimman poikansa porotilalla. Orposen vuopajan mukassa. Ellillä on etelän päässä taloa kaksio, omalla sisään käynnillä. Ei hän asu mitenkään huutolaisena nurkissa, vaikka eläkeläinen onkin. Elli oli halunnut maksaa asunnostaan oikean vuokran, vaikka tiukka tinka oli tullut, ottaako poika koko vuokraa äidiltään.   Samassa mukassa missä on Ellin ja hänen miehensä yhdessä rakentama tupa, joka tänä joulunakin seisoo paikoillaan. Päädyn ikkunat ovat joen suuntaan. Ikkunoihin, joihin taivaan valkeat pakkasyönä ovat syttyneet, luovat ihmeellisen valonäytelmän kristallina kimmeltävän hangen ylle. Samalla ovat, nuo taivaan ikkunat, tähdet, alkaneet tuoda kylmää valoaan lähemmäs maata.

Toki Elli sen tietää, että ei tähdet ole sijaltaan liikkuneet, mutta siltä se kuitenkin on tuntunut ja näyttänyt. Vielä kun on sattunut täyden kuun aika, on kristallista valoa ja loistoa riittänyt aamun rupeaman ylikin. Vaikka revontulet ovat hiipuneet jälkeen puolen yön. Näyttää siltä, että tänä joulunakin saataisiin aikaiseksi edellä kerrotun kaltainen jouluyö.

Pojanpoika Oula-Matti oli käynyt hakemassa ämmille joulukuusen, laittanut kuusen jalkaan ja pikkuiset tontut olivat ämmin kuusen koristelleet. Näin Uula-Matti oli ämmille selvittänyt jouluista tapahtumaa aattoaamuna.

Vanha pirtti oli laitettu lämpiämään jo edellisenä päivänä. Uula-Matti oli hankkinut mahtavia tervaskantoja, joista oli hakannut tervaskiehisiä. Tuonut kuivia koivupilkkeitä ämmille joulupuiksi piisissä poltettavaksi.

Elli viettäisi jouluaaton muun perheen kanssa. Käyden kirkkomaalla muistamassa pois nukkuneita kynttilöillä. Syöden jouluaterian perheen kanssa.  Seuraten joulupukin käynnin sekä riemastuttavan pikkuväen lahjojen avaamisen.

 

Kuten muinakin joulun aattoiltoina hän oli halunnut olla vanhassa pirtissä. Viettänyt aattoillan sekä osan yötä muistellen edes mennyttä miestään Olli-Uulaa ja pikku Aslakkia. Pikku-Aslak oli kuollut alta vuoden ikäisenä. Ampiaisen pistettyä vauvaa. Hyönteisen pistoon vauva oli sitten menehtynyt.  Mikään ei ollut auttanut vauvaa, lapsi oli vain nukkunut pois. Isänsä Olli-Uulan syliin, heinäpellolla.

Oli Ellillä kuitenkin molemmat eläin ystävänsä mukana joulun vietossa. Terhakka porokoira Aksu ja harmaa raitainen kissa Nubbi.

Uula-Matti kävi viemässä ämmin ja muut joulun viettäjät Aksun ja Nubbi`n vanhalle pirtille, laitellen tulet piisiin ja varmistaen että ämmillä on puhelin mukana. Vielä joulun toivotukset ja rutistus ämmistä oikein kunnolla halaten, lähtiessään kotiinsa  jatkamaan joulun viettoa.

Elli istahtaa keinutuoliin katsellen piisiin sekä välillä ikkunoista näkyvää näkymää jossa näkyy kristallina ja timantteina loistava hanki, jouluyön taian omainen valonäytelmä.

Vanhaan pirttiin on asennettu sähkövalot mutta Elli ei halua niitä käyttää.  Laittelee vain tuttuihin paikkoihin kynttilöitä, muistellen aikaa, jolloin heillä ei ollut sähkövaloa. Tehtiin ilta-askareet piisin valossa ja annettiin piisin hiipua. Odoteltiin unta taivaan valkeiden liehahtaessa, katsellen niiden päätymätöntä juoksua kunnes nukahdettiin.

Elli laittaa ystävilleen jouluateriat Aksulle lihaa ja Nubbille maukasta kalaa. Keittää piisissä oikeat nokipannu kahvit itselleen. Kuuntelee hiljaisuutta, josta hän niin suuresti nauttii. Tuli napsahtelee vaimeasti piisissä, on mukavaa olla tulen loisteella, omissa muistoissaan, kaiken tämän rauhan keskellä.

Tulee uni. Keinutuolin liike on lakannut. Nubbi käpertyy tiukemmin emäntänsä syliin. Aksu siirtyy Ellin jalkoja lämmittämään, ihmettelee, miksi emäntä ei laita lisää puita piisiin.

Kuu, tuo meidän ikuinen tarkkailija on siirtynyt kohta lounaan ja lännen väliin. Näkee Ellin ja hänen ystävänsä, katsoessaan etelän puolen ikkunasta. Yö on kääntynyt aamun puolelle.

Elli näyttää nukkuvan, hän katsoo kuun valoa joka muodostaa kirkkaan sillan. Ketä tuttuja sieltä on tulossa? Sieltähän on tulossa Olli-Uula ja Aslak, joka jokeltaa isänsä sylissä.

 Olli-Uula kuiskaa Ellille, tulimma nyt sinua hakemaan, tuletko mukaan? Tottahan mie, vastaa Elli.

Pakkanen ojentelee hyisiä sormiaan ikkunan takana, piirrellen kuitenkin kauniita kukkiaan ikkunalasiin.  Piisin vieressä olevalla pöydällä on alkanut vesisankoon muodostua jäätä, joka risahtelee.

Kuitenkin Elli on onnellinen, hän on tavannut uudelleen rakkaimpansa, joiden kanssa nyt matkataan uuteen maahan, jossa eroa ei tunneta.

Joulun taika on taas uudelleen toteutunut, yhdistäen; perhe on taas yhdessä.

 

Rovaniemellä Jouluna 2016

Rauhallista Joulua

Toivoopi: Tapio*